Historia

Yleistä

Nyrkkeilyä, arvellaan, harrastettaneen jo ennen ajanlaskumme alkua. Tuolloin ns. hanskoina käytettiin kuitenkin vain härän vuodasta leikattuja suikaleita. Kuvitella saattaakin, miten ne olivat hyvä suoja käsille, mutta vastustajaa ei varmastikaan säästetty kasvojen turmeltumiselta.

Vuonna 1743 Englannissa otettiin käyttöön Jack Broughtonin laatimat säännöt, jotka kuitenkin olivat vielä melko raa´at, sillä säännöt eivät vielä sisältäneet lainkaan mainintaa vaikkapa hanskoista tai erien pituuksista.

Toinen suosion aalto nyrkkeilyn keskuudessa nousi 1800-luvulla Englannissa. Tällöinkin lopulta nyrkkeilykilpailujen pitäminen kiellettiin. Tässä vaiheessa nyrkkeily kuitenkin oli alkanut levitä ympäri maailmaa ja siirtolaisten mukana se levisi myös Amerikan mantereelle. Vaikka ottelujen pitäminen kiellettiin myös siellä, pidettiin kilpailuja salaa ja noista ajoista näihin päiviin saakka Amerikka on pitänyt johtavan asemansa ammattinyrkkeilyssä.

Faktoja Reippaan ja sen nyrkkeilyn historiasta

Lähteet:
- Koponen, Erkki. Kehässä ja kehän vierellä. 1993 Kustannus Pohjoinen. Oulu
- Haapanen, Kaarlo. Rovaniemen Reipas 1907-1977. 1977 Lapin Kansan Kirjapaino Oy. Rovaniemi
+ haastattelut